Ajankohtaisia uutisia:

Kennelesittely

Kasvatan pienimuotoisesti kotioloissa tiibetinspanieleita. Ensimmäinen tiibetinspanieli perheeseemme tuli vuonna 2004. Semidan Tau-Tau-Topaasi:sta tuli kennelimme kantanarttu. Tämä koira on osoittautunut erittäin huolehtivaiseksi emoksi ja todella hyväksi esimerkiksi pennuilleen.

Iidulan kennel sijaitsee noin 35 km Salosta ja noin 40 km Turusta. Sijaitsemme 10-tien varrella rauhallisella asuinalueella lähellä Marttilan keskustan palveluita. Kaikki koiramme ovat meille perheenjäseniä. Harrastan koirieni kanssa pienimuotoisesti näyttelyitä ja lenkkeilyä. Puutarhanhoito on myös yksi monista harrastuksistani. Koirat ovat meillä tottuneet niinkuin pennutkin lapsiin ja muihin arkiaskareihimme.

Kodissamme on 250mkoiriemme käytössä, erillistä kennelrakennusta ei ole vaan koirat oleilevat yhteisissä tiloissa muun perheen kanssa, pentujen syntyessä emolle on varattu erillinen pentuhuone. Takapihamme on aidattu koiriamme varten.

 

etupiha.jpg

 

Minulle on tärkeintä löytää aina mahdollisimman sopiva perhe jokaiselle meille syntyvälle pienokaiselle.

Tarja Honka